Ravurista ratsuksi: Laatua tekemiseen

Unohdan hyvin helposti, että muiden korvassa lämminverinen ravihevonen (jos se mainitaan) lokeroittaa sekä minut, että hevoseni johonkin lokeroon. Olen itse kouluttanut tammani niin, että hyvin vähän olen ajatellut sen rotua tai epäillyt sen kapasiteettia rodun takia. Ei ole tarvinut, tammani ei ole antanut siihen koskaan aihetta. Mitä olen koulutuksessa ottanut huomioon, niin rakenneominaisuudet, kuten pitkät jalat, heikohkonlainen ristiselkä (jos siitä ei pidä huolta) ja huumorilla terästetty reaktiivisuus luonteen temperamenttina. Olen käyttänyt hyväkseni sitä, että hevoseni oli käsitelty ja ajokouluettu minulle tullessaan, nuori ja omaa erittäin, erittäin kovan työmoraalin. Tammani on tyyliä "mitä enemmän lihaksissa tuntuu, sen parempi" -tyyppinen. (tämä oli inhimillistetty kuvaus). Tammani on kova tekemään ns. töitä, eli urheilemaan. Motivaatio on aina kohdillaan, vaikka keskittyminen toki saattaa välillä olla toisella planeetalla. Tässä on kuitenkin myös syitä siihen, miksi tammani on niin onnistuneesti ns. vaihtanut alaa. 

Mielestäni on tärkeää, että koulutus tehdään laadukkaasti, myös lämminverisillä alan vaihtajilla. Näin saataisiin hevosten kaikki potentiaali käyttöön, terveitä ja onnellisia urheilijoita. Eri asia, jos höntsäillään maastossa muutaman kerran viikossa niin se olkoon höntsäilyn teema. Mutta sanon kyllä suoraan, että heti jos alkaa vaatimaan hevoselta enemmän, se ei ole enää höntsäilyä vaan huonoa ratsastusta, jos hevosta ei kouluteta asianmukaisesti. Anteeksi, että nyt näin suoraan sen kirjoitan.

Minulle se, että tammani on tietyn rotuinen, ei tee siitä yhtään huonompaa ratsastettavaa kuin lukuisat muun rotuisetkaan joilla olen 30 vuoden aikana ratsastanut. Kyse on vain ja ainoastaan koulutuksesta ja tammani on yksi miellyttävimmistä hevosista ratsastaa, jonka kapasiteetti on edelleen enemmän kuin olen pyytänyt. Ja olen pyytänyt jo paljon. 

Tammani motivaatio uuden oppimiseen ja urheilusuoritukseen on hyvä, koska teen ratsastuksen  johdonmukaisesti ja laadukkaasti. Olen antanut hevoselle aikaa ja tammani on melkein lomaillut enemmän kuin ollut treenissä. Silti sen tasapaino, lihaksisto ja tieto/taito on huipussaan. Minulla ei ole ollut mihinkään kiire, eikä tyylini ole ollut ottaa hevosesta kaikkea irti heti ensimmäisenä vuonna ja startata mahdollisimman nopeasti lähimmissä puskaralleissa. Tulemme kisaamaan ehkä sitten 15-vuotiaina, jos luoja suo. Se, että tammani "lomailee" ei tarkoita sitä, että se olisi omissa oloissaan kunnes parina kertana viikossa ehtisin ratsastamaan, jolloin tehdään parissa tunnissa kaikki mitä mieleen juolahtaa laukannostoista maastokiitoihin ja muutama hyppy siihen päälle. Ei niin. Jos tammallani on ollut pidempi lepojakso, silloin liikutus aloitetaan se huomioon ottaen. Myös toisessa päässä: vaativamman treenin jälkeen kevyempää liikutusta ja sitten vasta lepo.

Tammani lukee minua kuin avointa kirjaa, myös vapaapäivinään. Se tietää jo käytöksestäni, milloin esim. on vapaa ja milloin ratsastetaan. Plus paljon muuta, järkyttävän paljon muuta. Tammani myös  tietää, että treenissä on aina alku, keskikohta ja loppu. En kiusaa "jo kaiken antanutta" hevosta millään ylimääräisellä. Se tietää, millainen on loppuravi ja mitä siltä odotan loppuravissa ja se tietää, että sen viimeisen rutistuksen jälkeen treeni on loppu ja vapaa käynti - treeni ohi, lepo. Se on osa kokonaisuutta ja palkintoa. Vaikka olen opettanut tammani tähän, todellisuudessa tammani luulee itse ajattelevansa "mä tiedän mitä tapahtuu". Ja se, että tammallani on tunne siitä, että se "tietää mitä sen elämässä milloinkin tapahtuu" on onnellisuuden yksi tärkeä tekijä. Variaatioita siitä "mitä tapahtuu" on aika monta ja tammani on niistä kaikesta kartalla, koska en sekoita sitä olemalla itse jatkuvasti epäjohdonmukainen. Tammallani on elämästään hallinnan tunne sekä ajatus siitä, että pystyy itse vaikuttamaan elämänsä kulkuun. Tällöin motivaatio kaikkeen on hyvä, koulutus ja uuden oppiminen sujuu ja hevonen pysyy toivottavasti myös terveenä.

Talven jälkeen, on loma sää.

Well hellou, pitkästä aikaa. Talvi julistetaan päättyneeksi, kesä kolkuttaa ovella. Kuinkas on treenit menny? 

Meillä loma loppui suhteellisen myöhään ja treenit alkaneet erittäin maltillisella vauhdilla sitä mukaa, kun kentän pohja tullut hevosystävälliseksi. Tänä keväänä säästyimme jäävaiheelta: eräänä maanantaina tuli takatalvi ja enemmän lunta kuin koko talvena yhteensä. Seuraavana maanantaina kenttä oli sula ja kuiva. Outoa, mutta kelpasi meille.

Jotenkin kuvittelin, että tammani on ruosteessa talven jäljiltä. Olin noussut selkään toki aina kun olosuhde salli, mutta malttitreeni sen vähyydestä johtuen oli kuitenkin joka kerta. Muuten tamma sai juosta vapaana enemmän ja vähemmän vauhdikkaasti. Liikuntaa talven aikana lienee ollut riittävästi, sillä kunto on aika kohdillaan ja ruoste hioutui ensimmäisessä treenissä takatalven jälkeen. Loimitus on ollut myös ihan kohdillaan, jumeja ei siitäkään suunnasta ole ollut. Kaikki ihan hyvin siis.

Mitä ajatuksia tulevaan kesään? Laukka on ollut nyt mahtavaa, lomalla suorastaan jalostunutta. Tuntuu, että voima ja tasapaino on vain talven aikana parantunut, vaikka selästä käsin laukkasin muutaman hassun kerran. Mutta nyt laukka on mahtavaa, ja jos kenttä on sateen jäljiltä bueno, niin supermahtavaa. Tavoitteena on treenata nyt hieman laukanvaihtoja, josko saisin ne toimimaan kumpaankin suuntaan. Myös sulkuja ja muita väistöjä aletaan tekemään myös ravissa. Ravi on hyvää ja aktiivista ollut nyt, lavat on irtonaisen oloiset, etujalan liike on kaunis, takapää on myös kivan aktiivinen. Temponlisäyksiä voitaisiin alkaa treenaamaan niin, että tempoon tulisi ihan oikeaa svungia, ei siis vauhtia, vaan ehkä jopa liitoa. Olisi hienoa, jos tamma oppisi sen. 

Katsotaan! Ennen kaikkea tietenkin terveys on toiveissa ykkösenä. Muu tulee perässä. Ja aina täytyy olla aikaa istua alas, nauttia kahvi ja ihailla omaa tammaa, kuinka kaunis ja musta ilmestys se onkaan. 

Kuulemisiin!

Ravurista ratsuksi: Kohti laukkaa

No niin, muutaman muun aiheisen postauksen ja pitkäksi venähtäneen joululoman jälkeen palaillaan treenihommeleihin, eli koulutuksen pariin. Olemme aikaisemmissa postauksissa päääseet hyvän, tasapainoisen, tahdikkaan ja hyvin etenevän ravin pariin. Tässä vaiheessa tammani ymmärtää kuolaintuntuman päälle ja osaa lyhentää ja pidentää askeltaan käynnissä ja ravissa. Myös väistättävää pohjetta ollaan harjoiteltu, mikä on ihan hyväkin apu laukannostoissa.

      

Jotkut hevoset tarjoavat laukkaa helposti ja jotkut eivät sitten millään. Oma tammani kuuluu jälkimmäiseen. Syy ei ollut se, etteikö tammallani olisi ollut hyvä laukka, se oli vain sille hieman työläs (koska iso) ja ravi oli niin vahva ja tasapainoinen. Sitä oli toisinsanoen vaikea horjuttaa, joka joskus saattaa olla avainsana laukannoston opettamisessa. 

Tammallani oli niin vahva ravi ja voimakas laukka, että vasta viimeiseksi olen opettanu sen laukkaamaan ympyrällä liinassa. (en niin hyvin sitä opettanut, voin avata tätä sitten postauksessa "ei mennyt niinkuin srtömsöössä"). Sen sijaan aloitin laukan opettamisen maasta käsin ja vapaana. Laukkuuttin maneesissa vapaana tammaani kuukaudesta toiseen, kierroksia kierrosten perään, kuntoa ja taitoa parannellen. Alkuun tammani oli hyvinkin, että "onko nyt ihan pakko" ja minulla tuli enemmän hiki kuin hevosella. Ajan myötä tammani syttyi ajatukselle aina vain helpommin ja laukkaaminen alkoi maistua. Tuli jopa spurtteja ja laukanvaihtoja. Laukka oli kuitenkin pitkään todella voimatonta ja isoa, se tarkoitti, että vauhti on kova ja askel iso, vaikka tempo oli hidas. Pitkäsivu laukattiin kuudella pitkällä askeleella ja tasapainoa ei riittänyt hidastamiseen. Pikku hiljaa kuitenkin ketteryyttä alkoi ilmaantua siinä määrin, että totesin laukan olevan valmis kokeiltavaksi myös selästä käsin. Siirryttäisiin siis seuraavaan vaiheeseen ja siinä päätöksessä aikatauluttajana toimi tammani kehitys, ei kalenteri. Ainoa apukeino mikä minulla oli, oli sana "laukka".

 

Kuvissa ensimmäisiä laukkoja ulkokentällä vuoden ratsutuksen jälkeen. Into tammalla oli jo kova, ulkokentällä virtaa saattaa usein olla keväisin enemmän kuin maneesissa. Pidin huolen siitä aivan alusta saakka, että tammani oppi laukkaamaan kolmitahtisesti. Tammani kanssa aloitin laukkatreenin selästä noin 8kk:n kohdalla.

Sillä sitten mentiikin tovi. Tammani ei ollut kertaakaan edes vahingossa tarjonnut laukkaansa minulle ratsain. Koska ravi oli meillä niin hyvin hallinnassa ei sellainen "ajaminen laukkaan kiitoravin kautta" tullut kysymykseen. Niinpä laukannoston oppiminen oli meille erittäinkin haasteellinen.

Lopulta yritin vaikuttaa tammani mieleen ja siirsin sen ajatukset ravista ja käynnistä laukkaan "kuiskaamalla" ja "kuumentamalla" sitä hokemalla sanaa "laukka" samalla kuin kannustin sitä edes jollain tavalla ottamaan edes yksi kaksi laukka-askelta, josta pääsisin kiittämään ja kehumaan. Alkuun laukannostoissa meni muutama hetki ja nostot tulivat milloin milläkin tyylillä. Ja sitten kun se laukka nousi, pyysin eteen, kehuin ja kannustin! (maltilla, ei riehumista) "Kuumentaminen" ja mieleen vaikuttaminen onnistui, mutta siinä oli myös kääntöpuolensa. Myöhemmin minun piti opettaa tammani pois siitä, että laukannostossa ei tarvitse enää kuumentua..

Tasapainoton, voimaton ja kokematon laukka ei tunnu kovin kivalta. Siinä tulee ratsastajalle helposti hiki - ja hevoselle myös. Tärkeää on kuitenkin se, että hevosen annetaan laukata. Joku hevonen ei halua laukata, koska ei tunne että se tuntuisi järin mukavalta. Se on työlästä ratsastaja selässä. Silloin täytyykin kannustaa se laukka-askel sieltä esiin. Tämä ei tarkoita kuitenkaan kaahaamista ympäri maneesia kurvit maneesin pohjaa ruopien vaan taas jälleen kerran malttia. Pitkäsivu ensin. 

Hevoselle kaikista luonnollisinta (?) on nostaa laukka kulmassa, koska siinä pääsee hieman tasapainoa horjuttamaan ja hevosen on helppo aloittaa myötälaukka ja tilaa on edessä koko pitkä sivu. Raaka laukka vaatii vauhtia, joten pyydä sitä tarpeeksi, kehu, kannusta ja huolehdi itsestäsi ettet häiritse hevosta. Pysy kevyessä kolmipisteistunnassa, älä hyökkää etupainoiseksi. Pidä tuntuma suuhun, mutta älä vaan vedä. Hevonen kuitenkin tässä kohtaa tarvitsee ratsastajalta paljon tukea. 

Opettele ensin laukkaamaan suoralla uralla. Sitten kulman ympäri. Sitten molempien kulmien (hyvin, hyvin loivasti) ympäri. Sitten koko kierros. Sitten useampi kierros peräkkäin. Sitten mukaan voi lisätä isot pääty- tai keskiympyrät. Tässä vaiheessa aikaa on kulunut noin kuukausi. Pidä pausseja, anna hevosen välillä pitää taukoa ja miettiä ja jäsennellä oppimaansa. Sekä lihasten kasvaa, kehittyä ja toipua.

Pahimmat virheet mitä voi tässä kohtaa (mielestäni) tehdä on:

• pyydät laukkaa liian vähän ns. himmailet, varmistelet, jarrutat, pidätät, häiritset - hevonen ei koskaan opi laukkaamaan kunnon askelta
• käännät heti pienelle ympyrälle - hevonen ei opi laukkamaan suorassa ja kantamaan itseään vaan nojautuu aina johonkin, yleensä lapa edellä johonkin suuntaan tai kaatumaan sisään
• aloitat laukkatreenit liian aikaisin tai ahneesti, kun lihaksisto ei ole valmis
• laukkuutat liian pienessä tilassa
• laukkuutat liian liukkaalla, kovalla tai epätasaisella pohjalla

Kaikissa näissä tilanteissa hevonen saattaa hyvinkin tarjota jotain laukan tapaista. Syy siihen on se, ettei se yksinkertaisesti pysty laukkamaan kunnolla. Jos siltä ei koskaan edes pyydetä mitään muuta, siihen se sitten jää. Hevonen oppii selviytymään laukasta, mutta ei varsinaisesti laukkamaan. Voin olla väärässä, mutta usein tähän tyydytään sanoen, että se on rotuominaisuus.

Moni lämminverinen laukkaa erittäin hätäisesti neli- tai jopa kaksitahtista laukkaa. Ikäänkuin ne ikuisesti laukkaisivat liukkaalla ja koittavat pysyä pystyssä. Laukka on vaikeaa tasapainottomalle muutenkin. Pahin virhe mitä voi tehdä on pyytää sitä tekemään sitä huonolla pohjalla, siinä opitaan vain jännittämään. Sitten on myös niitä, joille laukkaaminen on näennäisesti helppoa, pystyvät jopa "kokoamaan" askelta lyhyeksi, mutta ovat kovin kuumia ja haluavat laukata "täysiii". Tällaisella hevosella joko laukkuuttaminen maltilla höyryjä pois tai vaihtoehtoisesti laukkamaalla hyvin maltillisia määriä kerrallaan (opetellaan kärsivällisyyttä) muutama pitkäsivu per kerta, voivat olla ratkaisuja. Hevoset on kaikki erilaisia, joten sen mukaan on mentävä.

Tämä on niin iso ja itselle mielenkiintoinen aihe, että purettavaa riittää seuraavaankin kertaan, mutta näin me siis aloittelimme laukkatreenit. Huomioithan, että nämä ovat vain minun mielipiteisiin ja kokemuksiin perustuvia ajatuksia ja "vinkkejä".
Tänään tammani nostaa laukan ajatuksesta kaikista askellajeista, pystyy lyhentämään ja pidentämään, sekä askelta, tempoa, että muotoaan. :)

Seuraavaan kertaan siis, siihen saakka moro! Treenikelejä.