No niin, muutaman muun aiheisen postauksen ja pitkäksi venähtäneen joululoman jälkeen palaillaan treenihommeleihin, eli koulutuksen pariin. Olemme aikaisemmissa postauksissa päääseet hyvän, tasapainoisen, tahdikkaan ja hyvin etenevän ravin pariin. Tässä vaiheessa tammani ymmärtää kuolaintuntuman päälle ja osaa lyhentää ja pidentää askeltaan käynnissä ja ravissa. Myös väistättävää pohjetta ollaan harjoiteltu, mikä on ihan hyväkin apu laukannostoissa.
Jotkut hevoset tarjoavat laukkaa helposti ja jotkut eivät sitten millään. Oma tammani kuuluu jälkimmäiseen. Syy ei ollut se, etteikö tammallani olisi ollut hyvä laukka, se oli vain sille hieman työläs (koska iso) ja ravi oli niin vahva ja tasapainoinen. Sitä oli toisinsanoen vaikea horjuttaa, joka joskus saattaa olla avainsana laukannoston opettamisessa.
Tammallani oli niin vahva ravi ja voimakas laukka, että vasta viimeiseksi olen opettanu sen laukkaamaan ympyrällä liinassa. (en niin hyvin sitä opettanut, voin avata tätä sitten postauksessa "ei mennyt niinkuin srtömsöössä"). Sen sijaan aloitin laukan opettamisen maasta käsin ja vapaana. Laukkuuttin maneesissa vapaana tammaani kuukaudesta toiseen, kierroksia kierrosten perään, kuntoa ja taitoa parannellen. Alkuun tammani oli hyvinkin, että "onko nyt ihan pakko" ja minulla tuli enemmän hiki kuin hevosella. Ajan myötä tammani syttyi ajatukselle aina vain helpommin ja laukkaaminen alkoi maistua. Tuli jopa spurtteja ja laukanvaihtoja. Laukka oli kuitenkin pitkään todella voimatonta ja isoa, se tarkoitti, että vauhti on kova ja askel iso, vaikka tempo oli hidas. Pitkäsivu laukattiin kuudella pitkällä askeleella ja tasapainoa ei riittänyt hidastamiseen. Pikku hiljaa kuitenkin ketteryyttä alkoi ilmaantua siinä määrin, että totesin laukan olevan valmis kokeiltavaksi myös selästä käsin. Siirryttäisiin siis seuraavaan vaiheeseen ja siinä päätöksessä aikatauluttajana toimi tammani kehitys, ei kalenteri. Ainoa apukeino mikä minulla oli, oli sana "laukka".
Kuvissa ensimmäisiä laukkoja ulkokentällä vuoden ratsutuksen jälkeen. Into tammalla oli jo kova, ulkokentällä virtaa saattaa usein olla keväisin enemmän kuin maneesissa. Pidin huolen siitä aivan alusta saakka, että tammani oppi laukkaamaan kolmitahtisesti. Tammani kanssa aloitin laukkatreenin selästä noin 8kk:n kohdalla.
Sillä sitten mentiikin tovi. Tammani ei ollut kertaakaan edes vahingossa tarjonnut laukkaansa minulle ratsain. Koska ravi oli meillä niin hyvin hallinnassa ei sellainen "ajaminen laukkaan kiitoravin kautta" tullut kysymykseen. Niinpä laukannoston oppiminen oli meille erittäinkin haasteellinen.
Lopulta yritin vaikuttaa tammani mieleen ja siirsin sen ajatukset ravista ja käynnistä laukkaan "kuiskaamalla" ja "kuumentamalla" sitä hokemalla sanaa "laukka" samalla kuin kannustin sitä edes jollain tavalla ottamaan edes yksi kaksi laukka-askelta, josta pääsisin kiittämään ja kehumaan. Alkuun laukannostoissa meni muutama hetki ja nostot tulivat milloin milläkin tyylillä. Ja sitten kun se laukka nousi, pyysin eteen, kehuin ja kannustin! (maltilla, ei riehumista) "Kuumentaminen" ja mieleen vaikuttaminen onnistui, mutta siinä oli myös kääntöpuolensa. Myöhemmin minun piti opettaa tammani pois siitä, että laukannostossa ei tarvitse enää kuumentua..
Tasapainoton, voimaton ja kokematon laukka ei tunnu kovin kivalta. Siinä tulee ratsastajalle helposti hiki - ja hevoselle myös. Tärkeää on kuitenkin se, että hevosen annetaan laukata. Joku hevonen ei halua laukata, koska ei tunne että se tuntuisi järin mukavalta. Se on työlästä ratsastaja selässä. Silloin täytyykin kannustaa se laukka-askel sieltä esiin. Tämä ei tarkoita kuitenkaan kaahaamista ympäri maneesia kurvit maneesin pohjaa ruopien vaan taas jälleen kerran malttia. Pitkäsivu ensin.
Hevoselle kaikista luonnollisinta (?) on nostaa laukka kulmassa, koska siinä pääsee hieman tasapainoa horjuttamaan ja hevosen on helppo aloittaa myötälaukka ja tilaa on edessä koko pitkä sivu. Raaka laukka vaatii vauhtia, joten pyydä sitä tarpeeksi, kehu, kannusta ja huolehdi itsestäsi ettet häiritse hevosta. Pysy kevyessä kolmipisteistunnassa, älä hyökkää etupainoiseksi. Pidä tuntuma suuhun, mutta älä vaan vedä. Hevonen kuitenkin tässä kohtaa tarvitsee ratsastajalta paljon tukea.
Opettele ensin laukkaamaan suoralla uralla. Sitten kulman ympäri. Sitten molempien kulmien (hyvin, hyvin loivasti) ympäri. Sitten koko kierros. Sitten useampi kierros peräkkäin. Sitten mukaan voi lisätä isot pääty- tai keskiympyrät. Tässä vaiheessa aikaa on kulunut noin kuukausi. Pidä pausseja, anna hevosen välillä pitää taukoa ja miettiä ja jäsennellä oppimaansa. Sekä lihasten kasvaa, kehittyä ja toipua.
Pahimmat virheet mitä voi tässä kohtaa (mielestäni) tehdä on:
- pyydät laukkaa liian vähän ns. himmailet, varmistelet, jarrutat, pidätät, häiritset - hevonen ei koskaan opi laukkaamaan kunnon askelta
- käännät heti pienelle ympyrälle - hevonen ei opi laukkamaan suorassa ja kantamaan itseään vaan nojautuu aina johonkin, yleensä lapa edellä johonkin suuntaan tai kaatumaan sisään
- aloitat laukkatreenit liian aikaisin tai ahneesti, kun lihaksisto ei ole valmis
- laukkuutat liian pienessä tilassa
- laukkuutat liian liukkaalla, kovalla tai epätasaisella pohjalla
Kaikissa näissä tilanteissa hevonen saattaa hyvinkin tarjota jotain laukan tapaista. Syy siihen on se, ettei se yksinkertaisesti pysty laukkamaan kunnolla. Jos siltä ei koskaan edes pyydetä mitään muuta, siihen se sitten jää. Hevonen oppii selviytymään laukasta, mutta ei varsinaisesti laukkamaan. Voin olla väärässä, mutta usein tähän tyydytään sanoen, että se on rotuominaisuus.
Moni lämminverinen laukkaa erittäin hätäisesti neli- tai jopa kaksitahtista laukkaa. Ikäänkuin ne ikuisesti laukkaisivat liukkaalla ja koittavat pysyä pystyssä. Laukka on vaikeaa tasapainottomalle muutenkin. Pahin virhe mitä voi tehdä on pyytää sitä tekemään sitä huonolla pohjalla, siinä opitaan vain jännittämään. Sitten on myös niitä, joille laukkaaminen on näennäisesti helppoa, pystyvät jopa "kokoamaan" askelta lyhyeksi, mutta ovat kovin kuumia ja haluavat laukata "täysiii". Tällaisella hevosella joko laukkuuttaminen maltilla höyryjä pois tai vaihtoehtoisesti laukkamaalla hyvin maltillisia määriä kerrallaan (opetellaan kärsivällisyyttä) muutama pitkäsivu per kerta, voivat olla ratkaisuja. Hevoset on kaikki erilaisia, joten sen mukaan on mentävä.
Tämä on niin iso ja itselle mielenkiintoinen aihe, että purettavaa riittää seuraavaankin kertaan, mutta näin me siis aloittelimme laukkatreenit. Huomioithan, että nämä ovat vain minun mielipiteisiin ja kokemuksiin perustuvia ajatuksia ja "vinkkejä".
Tänään tammani nostaa laukan ajatuksesta kaikista askellajeista, pystyy lyhentämään ja pidentämään, sekä askelta, tempoa, että muotoaan. :)
Seuraavaan kertaan siis, siihen saakka moro! Treenikelejä.
