maanantai 11. joulukuuta 2017

Ravurista ratsuksi: Lämminverinen ei tarvii loimia




Lähden siitä ajatuksesta, että jokainen on vastuussa oman eläimensä hyvinvoinnista ja sen tuntemisesta. On olemassa tutkimuksia ja niitä kyseenalaistavia tutkimuksia, joista voi ja kannattaa ottaa suuntaviivat tekemiseen varsinkin, jos omaa kokemusta ei ole. Sen jälkeen kannattaa opiskella ahkerasti oma hevonen.

Itse hain tammani kotiin toukokuun helteessä ja tyrkkäsin laitumelle. Nuori lämminverinen hevonen pärjää ja karaistuu kesän laitumella, talvella pihatossa tulee karaistumaan ja pärjäämään vielä lisää. Tämä oli suunnitelma sen kummemmin suunnittelematta. Lämminverisethän ovat niin kuin suomenhevoset ja shettikset ja muut ponit: kasvattavat valtavan talvikarvan ja nauttivat olostaan ulkona mieluiten säässä kuin säässä. Mitä hurjempi sää, sen hauskempaa, sanovat. Jos nyt joskus joku vuoreton sadetakki pahimmilla myrskysateilla, mutta ettei vaan tule kuuma.



No, oma tammani paleli kesäkuun kesäsateessa laitumellaan umpijäässä ja horkassa, 40 asteen kuumeessa. Totesin, että nuori lämminverinen ei ehkä olekaan tehty teräksestä, varsinkaan kuin mikrobikanta on muuttunut ja elämänmuutoksen aiheuttama (ei mitenkään hälyttävän oireileva) stressi vaikuttaneet mahdollisesti vastustuskykyyn. Tammani ei silloin ollut minulle tietenkään läpikotaisin tuttu ja onnittelin itseäni, että kuukauden yhteiselon jälkeen meinaan tappaa tammani kesäsateeseen. Tästä alkoi hevoseni (loimittamisen) opiskelu. Meni lopulta pari kokonaista vuotta, että annoin periksi omalle intuitiolle ja hyvästit yleiselle mielipiteille, yleisille tutkimuksille ja loimivastaiselle asenteelle.

Suomessa on suurimmaksi osaksi niin rankat kelit, että paljon pelätty ja parjattu yliloimittaminen on pienempi riski Suomessa kuin vaikka Ausseissa tai jo keski-Euroopassa, uskaltaisin väittää. Kun vielä 20 vuotta sitten oli rikos pitää hevosta huonolla säällä (suurin osa suomen säistä) ulkona ilman asianmukaista loimitusta liian pitkään, saati yön yli !!! (tosin loimet eivät olleet silloin kovin teknisiä) ja varsinkaan lämmintä tallia johon päästä kuivumaan joka yö, niin nyt on jotenkin ylpeyden aihe jos hevonen valitsee seisoskelun (heinäpaalin äärellä tai muuten vaan) kaatosateessa tai lumipyryssä ladossa (ns. pihatto) seisomisen sijaan. Hevosethan siinä vain nauttivat olostaan peppu tuulta päin. Koska ovat sukua villihevosille ja toteuttavat siinä villiä luontoaan.

No. Niinkuin alkuun sanoin, jokainen tuntee hevosensa. Vaikka yllättävän moni palstoilla kysyy muilta, että "pitäisikö mun laittaa mun hevoselle loimi päälle vai ei kun se tuolla sateessa seisoo? Ei kyllä vielä tärise!" Hmmmn.


Oma tammani ei omasta mielestään taida olla sukua villihevosille vaan prinsessoille. Okei, edellinen lause oli vain viihteellistä - ei inhimillistämistä vaan - ihmistämistä, mutta totuus on se, että tammani saa päättää: Mitä enemmän päällä, sen parempi. Mitä lämpimämpi, sen mukavampaa. Noin yksinkertaisuudessaan. Opettele siis tuntemaan hevosesi, jokainen on yksilö.

Tammani asuu tällä hetkellä ulkotallissa, joten se on jatkuvasti ulkona. Eli hengittää 24/7 lähes ulkoilmatasoista ilmaa. Tammani on siis viileässä, jopa kylmässä, koko ajan, mutta lämpimänä. Keuhkot tykkää, mutta myös lihakset tykkää. Tammaani ei tarvitse (toistaiseksi) klipata, vaikka treenit olisivatkin täysipainoiset vuoden ympäri, siitä pitää huolta tarpeeksi lämmin loimitus: talvikarva pysyy maltillisena. Näin ollen superpaksuksi kasvanut karva ei tukahduta ja läkähdytä hevostani liikutuksessa ja jos hiki tulee, hyvällä ja tehokkaalla (edelleen loimia on oltava tarpeeksi päällä) kuivatuksella hikinen hevonen kuivuu alle tunnissa käytännössä ulkona.

Tammani on sään armoilla 365, mutta aina suojattuna. Sillä on jatkuvasti heinää saatavilla, mutta sen ei tarvitse kuitenkaan syödä itselleen heinämahaa - eli syödä pysyäkseen lämpimänä. Tammani ei tarvitse käyttää talvella energiaa lämpimänä pysymiseen sateella, tuulessa, myrskytuulessa, lumisateella tai pakkasella eikä jännittää lihaksiaan seistessään paikoillaan säästöliekillä tuulta vastaan taistellen. Loimet tekevät sen tammani puolesta: pitävät lihakset lämpimänä ja kuivana, ja tammani voi keskittyä tarhassa kaikkeen muuhun, kuten vaikka vaelteluun, nukkumiseen, metsäelokuviin, syömiseen, hengailuun.

Yritän nyt vähän tässä ehkä sanoa, että ei loimitus ole mikään paha asia tai mörkö. Se on vain tehtävä oikein ja siinä on oltava johdonmukainen. Vuoreton tai muuten ohut sadeloimi nollaräntäkelillä, joka saattaa päästää vielä läpi tosiaan painaa sen talvikarvan littaan ja auttamisen sijasta hevosella on painava, märkä ja jääkylmä kangas isojen lihasten päällä. If you see the point. Myöskään epäsopivat tai huonosti päälle laitetut loimet ei suojaa. Jos tammallani on edestä liian kapeaa, se liikkuu kuin nuorallakävelijä, jos liikkuu ollenkaan. (muutaman kerran on ollut säikähdys)

Sitten on hevosia, joita loimet häiritsee ja kutittaa. Ja sitten on hevosia, joilla on kylmä loimen alla, koska loimi on liian ohut eikä lämmitä vaan estää ohutta karvaakin toimimasta, joten what's the point. Omalla tammallani tunnen selkään heti, onko loimitus ollut hyvä vai ei ja käytän myös alkulämmittelyssä pitkään loimea selän päällä. Verryttelyaika lyhenee huomattavasti ja myös mukavoituu, jos lihakset ovat lämmitetty. Vrt. tanssijaan, joka venyttelee tanssiosuuksien välissä. Villahousuissa lihakset vertyy nopeammin, kuin ilman villahousuja. Kylmä lihas on jäykkä ja sen väkisin verryttäminen liian nopeasti/huolimattomasti aiheuttaa ongelmia ja vaurioita.

Näin meillä, ja näin minun ajatuksia aiheesta. Suosittelen kuitenkin, että loimia kannattaa käyttää, jos siltä yhtään tuntuu. On olemassa monta tapaa olla ilman loimia, antaa sen kasvattaa paksu karva ja nauttia elämästä nakkena niin kuin luonto tarkoitti. Mutta huonolla kelillä 24/7 seisottaminen ei ole sitä. Eikä säännöllisesti jumppaavalle hevoselle kovin mukavaa. Luota intuitioon, älä tuntemattomien ihmisten ohjeisiin, jotka eivät ole hevostasi edes nähneet.

Myös lämminveriset tarvitsevat loimia. Loimet voivat olla joskus jopa hyväksi. Oma tammani saattaisi pysyä hengissä (mikäli ei sairastuisi) ilman loimia hyvällä totutuksella tai jopa shokkihoidolla talvenkin yli ilman rihman kiertämää, mutta tammani elämässä siitä ei ole kyse; hengissä pysymisestä. Se ei ole villihevonen, jonka täytyy sinnitellä karuissa oloissa. Tammani on aika mukavuudenhaluinen ja aika kesy, jolla on ihmisen ja olosuhteiden rajoittama tila liikkua. Sen sijaan, että sanon tammalleni "pärjäile ja koita pysyä hengissä" kysyn "onko sulla mukavaa." Kesyhevosen etuoikeus.