Muoti on ihana asia! Itse haaveilen kaikesta ihanasta, vaikka varustesäilytyspaikat, kodin kaapit, auto ja kellarit pursuavatkin hevostarvikkeita. Silti, vaikka olen ostanut vähän. Olen nimittäin kasvanut hevoselämään ja -alaan 80-luvulla ja 90-luvulla. Pääsääntöisesti Suomessa ei hevosvarustemarkkinoita ollut, vaan muoti ostettiin Messarista, myöhemmin Areenalta kerran vuodessa.
80-luvulla valikoimaa ei ollut niin paljon: Stubbenin tai Kiefferin satulat olivat pop, väreinä varusteissa (lähinnä huovissa ja riimuissa) kirkkaan punainen tai kirkkaan sininen. Satulanmuotoisia satulahuopia oli tarjolla enemmän kuin neliöhuopia ja neliöhuovan koristeena oli blingin sijaan maksimissaan vain toisella puolella olevat kaksi tai kolme vauhtiraitaa, nekin olivat ehkä turhaa brassailua. Satulassa oli punosnaruvyö ja siihen tehtiin itse suojapehmusteita käsityöntunnilla, mielellään teddykankaasta. Suitsista pidettiin hyvää huolta, sillä ne olivat hyvin pitkälle ainoat. Tai no, kilpailevilla ratsukoilla kisasuitset erikseen, luxusta.
Pinteleinä väreissä oli valinnanvaraa, punainen tai sininen. Ne olivat lievästi joustavaa puuvillaa ja niiden päässä oli kaksi narua, joilla pintelit solmittiin jalkoihin kiinni. Pintelinpatjoina käytettiin vanhoja toppatakkeja neliöksi leikeltynä, tai sitten mentiin ilman pintelinpatjoja. Ratsastaja käytti MaNun hyvässä lykyssä kokonahkapaikkaisia ratsastushousuja, tai sitten mentiin vaan polvipaikoilla. Väreinä beige (jäänne 70-luvulta), musta, harmaa tai tummansininen. Kuljetussuojia ei ollut, ja jos oli, ne olivat nahkaiset. Sen sijaan käytettiin isoja patjoja ja pinteleitä kuljetuksissa. Kypärät olivat hienoja. Edistyneessä mallissa oli kolmipistekiinnitys ja muovinen leukasuojus. Oma ensimmäinen kypäräni oli kaunis, musta ja samettinen, jossa oli vain yksi nepparilla kiinnitettävä remmi leuan alta, ilman leukasuojusta. Pudotessa 80-90 -luvuilla oli aina jännää seurata oliko ratsastaja vai kypärä aikaisemmin maan kamaralla ja kuinka kaukana toisistaan.
90-luvulla tuli lama, mutta myös turvakypärät pakollisiksi estekilpailuissa. Edelleen arkena ratsastettiin vanhoilla "kypäräpäähineillä", joissa kiinnitysremmit taiteiltiin kypärän ympärille - kypärä siis laitettiin päähän, mutta sitä ei kiinnitetty. (lue uudestaan kohta "pudotessa 80-90 -luvuilla..") Satuloissa edelleen Stubben piti puoliaan ja Stubbenin satula-auto oli tuttu näky myös kansallisissa kisoissa. Muodikkuudessa ja valikoimassa 90-luvulla päästiin aivan iso harppaus eteenpäin. Tylsien perusnahkaisten suitsien ja turparemmien tilalle tuli niittikoristellut turparemmit sekä messinkiheloilla koristellut suitset. Ensimmäiset timantein koristellut otsapannat aiheuttivat paheksuntaa ja kadehdintaa, salaista ihastusta ja huokailuja. Mitä vielä, markkinoille rytisi lampaan villa. Ja siis villapinteli, joita käytettiin kuljetuksen sijaan nyt myös ratsastuksessa ja ne sai tarralla kiinni. Esteillä piti olla lampaanvillavuoratut nahkasuojat. Ja ne värit. Vihdoin jotain järkevää: 90-luvulla kuuluit joko viinpunaisiin tai sammaleenvihreisiin. Enkkuviltit tulivat. Ja Hansbon kuivatusloimi. Niiden välilläkin oli vähän joko tai. Tiesitkö muuten, että sadeloimet tulivat 90-luvulla? Ja että niiden materiaali oli vanhanaikaista sadetakkikangasta? Kaulakappaleet olivat aika uusi juttu. 80-luvun peruskangasohjat vaihtuivat joko punottuihin nahkaohjiin tai napakoihin kumiohjiin. Satulahuovissa satulamalli meni pois muodista ja neliömallista tuli suositumpi. Jos materiaali oli vielä samettia, niin hyvä niin.
Ratsastushousuissa 90-luvulla värit oli se juttu, vakosametti se materiaali. (unohdetaan kouluratsastajien pussihousut) Mitä rohkeamman värin löysit, sen parempi. Väreinä saattoi olla ruosteenruskeasta lohenpunaiseen, turkoosinvihreästä keltaiseen. Itse ostin keltaiset kokonahkapaikkaiset bökät Saksan reissulla ja voin sanoa, että olisin voinut valita kyllä jonkun toisen värin.. Sammaleen vihreä ja viininpunainen olivat turvallisia värejä, tummansininen aika out/boring. Ja puhutaanko hieman siitä, kun kokochapsit olivat muotia! Ei puhuta tämän enempää. Sitten tuli minichapist. Molemmissa oli hapsut.
Korvahuput tulivat! Niitä kutsuttiin flyveiliksi. Niissä oli pitkä naru, jolla varmistettiin, että huppu pysyy paikoillaan kierittämällä naru leukahihnan ympärille. Niistä oli myös hapsut. Jos loimissa 80-luvlla materiaalina käytettiin juuttikangasta ja villaa, niin 90-luvulla markkinoille tuli vihdoin toppaloimet ja kuivatukseen keksittiin fleece.
Muodin juhlaa koko 90-luku, eikö vain! Ainoa vaan, että oli lama. Lama opetti käytännölliseksi. Mitään ei heitetty pois ja siviikäytöstä poistetut vaatteet siirtyivät tallivaatteiksi. 90-luvun muodista huolimatta tallitytöt eivät ole olleet kovin tyylikkäitä kierrätetyissä toppavaatteissaan ja -kengissään. Toki, sitten tuli öljykangastakki, tikkitakki ja lopulta KyraK. Luojan kiitos.
Että mitäpä muodista. Jollain tavalla tuntuu, että 90-luvusta ei olla menty paljoa eteenpäin, päinvastoin se on tullut hyvin pitkälle viime vuosina takaisin muotiin. Itselläni on edelleen muodissa kierrätys ja vanhasta kiinni pitäminen. Uutta markkinoilla on kuitenkin hevosten loimet, jotka on onneksi aivan toista luokkaa kuin 20-30 vuotta sitten sekä lämmössä, että sateenkestävyydessä ja toki satulatkin ovat kehittyneet. Moni asia on kuitenkin mennyt myös huonompaa. Vaikka valikoima on ylirunsas, laatu tuntuu olevan vaikka suitsissa aivan jotain muuta suuressa osassa tarjontaa. Itselläni on vielä paljon juttuja jäljellä ihan 80-luvulta saakka. Käytetyimmät suitseni on 80-luvulta, joita käytän edelleen päivittäin. Voisinkin seuraavalla kerralla käärästä puuvillapintelit jalkaan ja sitoa ne naruilla kiinni vanhojen ja uusien aikojen kunniaksi. Punaiset totta kai.
Miten tämä muoti liittyy lämminverisiin hevosiin? No siten, että kuulemma oikean muodin avulla saat hevosestasi paremman hinnan ratsumarkkinoilla.
Tai sitten voit toki kouluttaa hevosesi hyvin ja käyttää vaikka vintagea.
