Ratsastin tässä yksi päivä tammallani ja vaikka valmistaudumme talvi(horrokseen)kauteen, niin silti tuli niin hyvä mieli toisen motivaatiosta. Siitä kun yli kolmen vuotta sitten aloitimme versus tähän päivään, täytyy muistaa aina välillä olla oikein kunnolla kiitollinen. Ensinnäkin, tammani osaa kaiken minun ansiosta (minusta huolimatta) ja on ylpeä omista taidoistaan. Erityisesti jälkimmäisestä tulen onnelliseksi, sillä on ilo ratsastaa hevosella, jolla on motivaatio ja into kohdillaan.
Ratsastin asioita läpi, joita olemme viime aikoina paljon harjoitelleet: avotaivutukset, sulku- ja vastataivutukset, pohkeenväistö ja sulkuväistö. Takaosankäännöstä, etuosankäännöstä, ympyrällä takaosan väistämistä ja etuosan väistämistä. Kaikki nämä tammani erottaa toisistaan ja vaihtaa liikettä "lennossa". Eniten tammani kuitenkin odotti, josko tänään olisin sillä tuulella (eli pohja hyvä), että antaisin sen treenata sen lempitreeniä laukkaa. Vaikka täpinöissään olikin, aikuistumisen tunnistaa siitä, että tammani malttoi odottaa merkkiä ja "hyökkäyksen" sijasta nostaa laukan aikuismaisesti ja tyylikkäästi. Oikein mukava ratsastus siis! Mutta mistä kaikki alkoi ja millaista reittiä tähän on tultu? Siitä kirjoitan tätä blogia ja nyt ollaan blogissa vielä ensimmäisen vuoden kohdalla ja alkutekijöissä, ainakin joiltain osin.
Edellisessä postauksessa avasin ravityöskentelyäni, kuinka kokoan ja venytän, ja miksi siinä järjestyksessä. Siihen päälle tulee tietenkin osuus itse "oppimis/työskentelyvaiheesta", eli se kohta, kun opetan hevoselle jotain uutta, tai treenaamme sitä. Koen tarpeelliseksi vielä jatkaa hieman tuota ravityöskentelyn ja hevosen muodon avaamista.
En suinkaan ole ehdoton, että hevonen ei saa mennä "kuolaimen taakse" koskaan, mutta siinä on vissi ero kuitenkin tuntumissa (ja välillä saatan pitkiä aikoja ratsastaa vastoin omia arvojani päin peetä ja ihmetellä missä mättää, kunnes taas hoksaan...). Joskus hevonen saattaa näyttää, että on pyöreänä eteen, mutta jännittääkin kaulaansa niin, että tuntuman kuminauhamaisuus puuttuu. Toisaalta hevonen saattaa olla hyvin kootun oloinen, mutta kaula on lukossa ja liike katki. (Tai mennä sellaisessa perusmuodossa sama homma.) Näistä (molemmista) olen itse tosi tarkka, sillä ratsastamisesta ei pidemmän päälle tule yhtään mitään, jos jompi kumpi tilanne on päällä. Itse koen, että kun hevosen ja ratsastajan välillä on "kevyt tuntuma", siinä on myös hieman painetta. Koko hevosessa siis. Ratsastajana huolehdit, että "säilöt" sen paineen hevosen ja itsesi välille kevyellä tuntumalla ja tällöin myös pystyt säätelemään kaulan asentoa, hevosen vauhtia, askelta, kaikkea. Jos hevonen laittaa itsensä (tai ratsastaja) liian "pakettiin", niin silloin yksi olennainen asia tapahtuu, nimittäin avonainen kaulan ja pään liittymä ei toimi. Sama tapahtuu helposti myös ratsastettaessa "eteen-alas". Hoen usein tammalleni ratsastaessa, "hei, kaula auki, kaula auki!!". Saattaa kuulostaa hullulta, mutta se on hyvin olennainen asia. Liike katkeaa, tuntuma katoaa (hevonen roikkuu tai pakenee tyhjäksi) ja usein mikä pahinta; tulee pohkeelle raskaaksi ja kuuroksi silloin kun pään ja kaulan liittymä menee tukkoon. En tiedä voisiko rollkur olla päinvastainen tunne? Mutta siinä on vastakohta sille mitä tarkoitan kaula auki.
Ymmärsitkö? En todellakaan tiedä osasinko selittää ymmärrettävästi. :)
Yleensä yhteen ratsastuskertaan kuuluu siis erilaisia muotoja hevosella, kuten viime postauksessa kerroinkin. Mutta lisäksi, vaikka koko ajan pyrin siihen että tuntuma toimii oikein aina alkuverkkakäynnistä loppuraviin saakka (usein toiveajattelua, sillä itse täydyn tammani kanssa löytää tuntuma aina joka päivä uudestaan. Joskus siihen menee puoli kierrosta, joskus puoli tuntia, riippuu paljon tammani kiireistä katsella maisemia "ja muita juttuja") niin yhden ratsastuskerran aikana on myös ns. "peräänantoa" ja the peräänantoa. Kutsun nyt tätä "täydellistä tuntumaa ja muotoa" nyt peräänannoksi. Vaikka näennäisesti hevonen koko ratsastuksen ajan liikkuu jossain muodossa (pitkässä, lyhyemmässä, kootumassa jne.) niin koko ratsastuksen ydin on usein se, että haen sitä the peräänantoa. Se on se hetki, kun ollaan hevosen kanssa aivan samalla taajuudella. Se hetki, kun hevonen on niin kuulolla kuin mahdollista, mutta myös erittäin haavoittuvainen - täysi luottamus ratsastajaan. Se tunne on huikea, ja se on myös hevoselle raskasta eikä sitä harjoiteta pitkiä aikoja kerralla. Hyvin vahva ja kokenut hevonen tietenkin pystyy siihen, mutta pikkuhiljaa. Tällaista peräänantoa itse olen lähtenyt treenaamaan kootun käynnin kautta ja koottua käyntiä olen harjoitellut alusta saakka. Hyvin suuri osa (uskallan veikata) ei kiinnitä käyntiin ja sen laatuun mitään huomiota, varsinkaan "ex-ravurilla". Olenko väärässä? Itse verkkaan käynnissä usein ensimmäisen 20 min. ennen kuin otan raviin. Jos otan raviin liian aikaisin, eikä hevonen ole kunnolla lämmin, tammani suorastaan protestoi: käpertyy kirjaimellisesti itseensä ja irvailee ratsastajalle. Hän on hidas syttymään (mutta sytyttyään nopea).
Kuvassa kootun käynnin harjoittelua vuoden ratsutuksen kohdalla. Hevosen tulee olla ihan rento, mutta eteenpäin pyrkivä. Pieni painekaan ei ole pahitteeksi, hevosen tarkoitus ei kuitenkaan ole rynnätä kättä vasten eikä ratsastaja saa vetää käyntiä kasaan. Kuvassa näkyy se mitä haen; pään ja kaulan liittymä on avoin.
Kuvassa ravissa eteen-alas työskentelyä, edelleen kaula auki. Kokoamisen vastapainoksi tietenkin venyttävää treeniä. Kokoamisen avulla saadaan kuitenkin paljon hyötyä tasapainon kehittämiseen, mutta myös ravin laadun parantamiseen. Kun käynnissä kokoaminen tuli tammalleni tutuksi ja se alkoi hahmottamaan omaa kroppaansa ja pitkiä jalkojaan aivan uudella tavalla, siirryin ravin työstämiseen. Sen avulla saan parhaina ja onnistuneina päivinä (kun olemme siinä the peräänannossa) kasvatettua tammani raviin niin ilmaa, tahtia, voimaa ja liitovaihetta (mutta ei vauhtia). Sittemmin olen päässyt treenaamaan sitä laukassa ja tällä hetkellä tammani on hiffannut, että äiskä siellä selässä tulee hyvin, hyvin tyytyväiseksi, kun hän kokoaa laukka-askeltaan. Mutta nämä ovatkin sitten jo taas ihan uusia tarinoita nää.
Niitä odotellessa, hyvää treeniä!
Tämän kerran vinkki: huolehdi, että kaulan ja pään liittymä pysyy avoinna, ei lukossa, tukossa, suljettuna.
