Tähän kysymykseen törmään tuolla aika usein. Vieläkin tuntuu, että se on myös nuorille ratsastajille sellainen osaamisen mittari, että hevosen tulisi kulkea kaula kaarella. Itse ainakin kävin todella kaukana aikoinaan pikkutyttönä totuudesta ja hyvästä ratsastuksesta ja kaikki liittyi siihen, että luuli kuinka hevosen tulee kulkea. Onneksi kuitenkin aika pian opin myös miltä hevosen tulee tuntua. Seuraan jälkimmäistä ohjenuoranani edelleen. Ja miten sitten lämminverihevosella? No, jos se laittaa kaulan kaarelle, niin ratsultahan se heti näyttää. Ja tuntuu olevan myös jonkilainen ratsumittari. Onhan siinä toki hieno vinha perä, että selkä pyöreänä liikkuminen helpottaa ratsun hommia, mutta ratsuksi tullaan kuitenkin ihan eri kautta (mielestäni) kuin kaulan kaaren kautta.
Silloin kun hevonen tuntuu ratsastaessa tietynlaiselta: on ikäänkuin pohkeen edessä, rento ja sulavaliikkeinen, keskittynyt ja vastaaottavainen niin se myös näyttää ulospäin hyvältä (ja kaulan ei tarviste olla kaarella tässä, mutta yleensä hevonen hakeutuu luonnostaan tässä kohtaa hyvälle tuntumalle ja pyöreään ylälinjaan). Hevosen muotoa, tahtia ja tempoa voi muuttaa, sillä hevonen kykenee ottamaan vihjeestä vaarin ja tekee ratsastajan kanssa saumatonta yhteistyötä. Ratsastaja on kapellimestari ja hevonen instrumentti. Ja siinä välissä on jotain taikaa, jota voisi verrata instrumentin soittajaan ja se on puhdas sen hetkinen taito.
Pyhä kokonaisuus johon me ratsastajat pyritään lähes jokaisella kerralla kun nousemme selkään. Se on se tunne ja hetki, joiden ansiosta jaksamme ne ei_niin_täydelliset hetkemme, kun emme yllä omaan parhaaseemme. Se huumaava ja koukuttava tunne, kun ratsastuksesta, hevosen ja ratsastajan yhteistyöstä tulee taidetta. Ja se mikä siitä tekee taidetta on tuo paino sanalla yhteistyö.
Hevosen kaunis muoto, sulava liike ja taidokkaasti esitetyt liikkeet tai kissamainen eteneminen radalla on siis kokonaisuuden tulos. Se on palkinto. Hevoselta palkinto ratsastajalle hyvin tehdystä kapellimestarin työstä. Miten käy, jos kapellimestari on laiska tai epäpätevä, pakottaa orkesterin soittamaan täydellisesti, nuotilleen hyvin ja spektaakkelimaisesti vaikka ohjaisi aivan miten sattuu. Orkesteri ehkä ulkomuistista ja taitonsa ansiosta pystyy pelastamaan tilannetta jonkin aikaa, jos se on kokenut orkesteri, mutta ei kauaa. Jossain vaiheessa tuloksena on kamalan kuuloinen (-näköinen, -tuntuinen) sekasotku ja ollaan kukana taiteesta.
Vastaus kysymykseen? Tavallaan se oli tässä. Mutta monelle kysyjälle tämä ei riitä, sillä kysymyksellä oikeasti tarkoitetaan jotain pikaista oikotiereseptiä kuinka saada se kaula kaarelle. No, tähän on tapoja monia. Siis todella monia ja muutama apuohjakin. Mutta kun se ei ole olennaista. Miksi? Siksi, koska se "kaula kaarelle" ei ole se mitä haetaan hyvässä ratsastuksessa vaan kaikki se muu. Kun tämä "kaikki muu" on kondiksessa, niin se kaulan kaaren optimaalinen muoto hevosella tulee siinä mukana, oli se sitten koottu tai pitkälle eteen tai jotain siltä väliltä, ratsastaja päättää. Paras ohjeeni mitä minä itse pystyn antamaan tähän kysymykseen on: hevonen myötää kauniiseen muotoon, kun se on hyväksynyt ratsastajan kevyen tuntuman suunpielissään ja on niistä vastaanottavainen ja rento. Hevonen hyväksyy tuntuman silloin, kun se on kuuliainen, herkkä ja vastaaottavainen ratsastajan paino- ja pohjeavuille.
No, tiedän, ettei tämä tyydytä. Kun haluamme kuitenkin oppia, että miten. Voin yrittää kuvailla kuinka ei tulisi toimia, jos pitkällä tähtäimellä haluaa hevosen selän toimivan hyvin ratsastajan alla. Periaatteessa tämä aihe "hevosen muoto, peräänanto" ei kuulu edes ensimmäisiin asioihin, joita ajatella, kun aloittaa lämminverisen ratsutuksen. Mutta sitten taas toisaalta, kyllä se on. Yllättävän moni nimittäin keskittyy tähän asiaan valitettavasti väärän tulokulman kautta melkein heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta lähtien.
Nämä ovat kuitenkin omia havaintojani, eivät ammattilaisen totuuksia eikä tarkoituksenani ole "saarnata" oikeasta tai väärästä, vaan ihan vain oman kokemuksen kautta jakaa muutamia vinkkejä lämminverisen ratsutukseen. Kokonaiskuvalla vaan on niin paljon merkitystä, ja siksi avaan myös ajatuksiani pelkkien tehtäväniksien sijaan. Seuraavassa postauksessa kerron, kuinka lähdin ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen liikkeelle oman tammani kanssa, joka lähtötilanteessa oli täysin ymmärtämätön pohjeavuista ja hyvin (liian) herkkä suustaan.
Siihen saakka, 💋
Kysymyksiä?
Rustaa alle ↓
No, tiedän, ettei tämä tyydytä. Kun haluamme kuitenkin oppia, että miten. Voin yrittää kuvailla kuinka ei tulisi toimia, jos pitkällä tähtäimellä haluaa hevosen selän toimivan hyvin ratsastajan alla. Periaatteessa tämä aihe "hevosen muoto, peräänanto" ei kuulu edes ensimmäisiin asioihin, joita ajatella, kun aloittaa lämminverisen ratsutuksen. Mutta sitten taas toisaalta, kyllä se on. Yllättävän moni nimittäin keskittyy tähän asiaan valitettavasti väärän tulokulman kautta melkein heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta lähtien.
Nämä ovat kuitenkin omia havaintojani, eivät ammattilaisen totuuksia eikä tarkoituksenani ole "saarnata" oikeasta tai väärästä, vaan ihan vain oman kokemuksen kautta jakaa muutamia vinkkejä lämminverisen ratsutukseen. Kokonaiskuvalla vaan on niin paljon merkitystä, ja siksi avaan myös ajatuksiani pelkkien tehtäväniksien sijaan. Seuraavassa postauksessa kerron, kuinka lähdin ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen liikkeelle oman tammani kanssa, joka lähtötilanteessa oli täysin ymmärtämätön pohjeavuista ja hyvin (liian) herkkä suustaan.
Siihen saakka, 💋
Kysymyksiä?
Rustaa alle ↓
