sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Eka kerta

Hevosen ratsuttaminen ja kouluttaminen on yhtä hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa, kuin tämän blogin päivitystahti. Olet siis hankkinut itsellesi lämminverisen ravurin, josta aiot loihtia itsellesi ratsun. Maastomopon? Vai puskapollen. Höntsälijän? Ehkä kenties jopa kouluhevosen tai estetykin, jos rahkeet riittää. Jos ei muuta, niin aina voi kokeilla matkaratsastusta. Mikä tahansa onkaan suunnitelmasi, kartoita se ja ole reilu. Ja sitten ei muuta kuin toimiin.

Sitten tuleekin se tylsä osuus, nyt on meinaan edettävä hitaasti. Tuskastuttavan hitaasti. Itselläni ei ole mitään höntsäilyjä vastaan, mutta höntsäily ei saa olla synonyymi puutteelliselle koulutukselle, riittämättömälle lihaskunnolle ja epäloogiselle treenille ja liikutukselle.

Juoksuttaminen ennen selkään nousua on ihan hyvä tapa varmistaa, että hevosella ei ole ihan liikaa virtaa ja samalla valmistaudutaan "työmoodiin"

Suuntaudutpa mihin tahansa sitten tulevaisuudessa, niin varaisin ainakin vuoden aikaa hevoselle kehittyä ratsun identiteettiin. Jos tämä onnistuu, voit jatkaa haluamallasi uralla hevosesi kanssa olematta sen kanssa täysin hukassa. Tai että hevosen ei tarvitse olla täysin hukassa.

Jos sinulla on käytössäsi maneesi tai hyvä, tilava kenttä, onneksi olkoon! Käytä sitä. Oma tammani ei luonnollisesti ollut koskaan kokenut maneesia ennen minulle tuloaan. Otimme maneesin hyvin haltuun hyvissä ajoin ennen ratsautumista, kävelimme yhdessä ja erikseen. Pidin tammaani enemmän vapaana, mutta siinä ohessa opettelimme myös liinaan ja juoksutukseen. Tammallani oli iso ravi ja mukavuudenhaluinen mieli, joten ympyrällä ravaaminen oli työlästä. Tästä syystä en sitä vaatinutkaan kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Sen sijaan vapaana pidin tammaani maneesissa paljon irrallaan ja opetin pikku hiljaa ääniavuille. Tammani oli varsinainen diesel alkuun, eikä pelkoa sellaisesta riekkumisesta ollut. Mielummin se olisi nuuhkinut kaikessa rauhassa paikkoja ja katsellut itseään peilistä. Jos ja kun sain tammani laukkaamaan pitkän sivun, olin itse hiestä märkä. Laukka ei kuitenkaan ollut se mitä haettiin, vaan vapaana ollessaan tarkoitus oli pitää yllä jonkilaista kuntoa ylläpitävää (ravi)liikuntaa. Syitä tähän mm. a) hevonen on treenikunnossa ja tottunut liikkumaan enemmän tai vähemmän. Mikäli hevonen ei olisi treenikunnossa, samainen liikunta olisi kuntoliikuntaa ilman häiriötekijöitä (ratsastajaa selässä) b) hevosen täytyy satulaanlaitossa olla hyvissä sielun ja ruumiin voimissaan, mutta ei liian virtava, oheisliikunnasta on siis pidettävä huoli. (laitumella olo 24/7 on hyvä energian tasaaja) c) luodaan hyvä mielikuva tulevasta työpaikasta, kun siellä oleillaan rennosti ja sinne on kiva mennä (maneesi, kenttä). HUOM. Tutkaile hevosesi olemusta ja mielentilaa. Jos se on jännittynyt, stressaantunut tai juoksee vapaana holtittomasti ja ratsautumista ajatellen aivan liian vääränlaisessa energiassa, älä pidä vapaana. Vapaana juoksuttamisen tarkoitus on lähentää teidän välistä suhdetta ja rentouttaa hevosta uudessa ympäristössä, ei toisin päin.


Okei. Hevosesi alkaa olla siinä kuosissa, että sen selkään viitsii nousta. Mikäli hevosesi selkä ei ole mitä parhaimmassa lihaskunnossa, käytä satulaa. Käytä joka tapauksessa satulaa. Ota itsellesi avustaja, joka pitää hevosta liinassa varmuuden vuoksi ja itsellesi kaulanaru/kauhukahva - varmuuden vuoksi. Tarkoitus on, että et tule tarvitsemaan kumpaakaan. Ensimmäisellä selkäännousu kerralla riittää, että
  • nouset satulaan varovasti. Kaveri voi toki puntata, mutta siinä täydyt olla varma, ettet lösähdä satulaan. Itse totutin tammani saman tien jakkaraan ja nousin hitaasti jalustimesta. Älä missään nimessä nouse suoraan maasta (milloinkaan oikeastaan) ja varo tökkimästä hevosen kylkeä!
  • seistään paikoillaan, kunnes ollaan varmoja, että hevonen on rento ja hyväksynyt sinut selkäänsä. Yleensä ihminen koittaa olla selässä alkuun hyvin kevyt ja matala, ei isoja liikkeitä. Kehu ja rapsuta, tee hämmentyneen hevosen olosta mukava ja turvallinen.
  • kun seisominen sujuu, käyntiä taluttajan avustuksella. Tässä kohtaa taluttaja on se, jota hevosen tulisi kuunnella, selässä olet vain matkustaja.
  • that's it. Maksimissaan vartti työskentelyä ja laskeutuminen satulasta yhtä varovasti. Tässä kohtaa paljon kehuja ja kiitoksia, hevonen tietää tehneensä jotain mahtavaa.
Itse tammani kanssa kävelin myös ilman taluttajaa, koska mielentila ja hevosen rentous antoi siihen mahdollisuuden. Yleensä lämminveriset ottavat satulaanlaiton hyvinkin lungisti, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat valmiita. Siinä täytyy itse malttaa mielensä eikä ahnehtia liikaa.



Tammani oli ensimmäisellä ratsastuskerralla kuin humalassa koikkelehtiva puupökkelö. Ohjasta pystyi pysäyttämään ja suunnilleen ohjaamaan, mutta liikkeelle piti päästä vain ääniavuin maanittelemalla. Oma tammani ei ole koskaan lähtökohtaisesti ollut mikään vikkelä vekkuli reippaana touhottomassa, vaan kaikki on pitänyt opettaa ja motivoida työn kautta. Silti tänä päivänä tammani menee joka päivä ratsastuskentälle uteliaana ja mielellään, sekä tekee töitä hyvällä sykkeellä ja ns. työmoraalilla.



Kun ensimmäinen ratsastuskerta oli tehty, sai tammani "riisua satulan" maneesissa ja pääsi jälleen vapaaksi ihailemaan itseään peilistä. Ehdoton pääasia ensimmäiselle ratsastuskerrallemme oli se, että siitä jäi hevoslle turvallinen, rento ja erittäin hyvä mieli. Se olikin erittäin tärkeää, sillä seuraavalla kerralla jouduimme pärjäämään itse ilman avustajaa. Siitä sitten taas seuraavassa postauksessa.

Siihen saakka, 💋
Kysymyksiä?
Rustaa alle ↓