Meille hevosihmisille säät ja erityisesti pa***t säät on erityisen hankalia. Otamme helposti sateet, tuulet ja pakkaset, loskat ja liukkaat hyvin henkilökohtaisesti. No, Suomen olosuhteet on kovat. Ei se sisu-myytti tyhjästä ole nyhjästy. Itselläni on nyt sellainen diili, että siivoan ulkoboxeja kolme ja letkutan tai kannan vedet sisään ja ulos 3(-6) hevoselle, heinät sisään ja ulos 3(-6) hevoselle. On ylä- ja alamäkeä mennen tullen. Vaikka talli on hyvin suunniteltu, talvikelit eri variaatioineen erittäin raskauttava tekijä. Rakastan ongelmanratkaisukykyäni ja olen tiettyyn pisteeseen saakka valmis näkemään vaivaa aivan tolkuttomasti esimerkiksi tammani tarhan kanssa. Mutta koska homma on fyysistä, kuten kaikki tiedämme, ei auta tilannetta krooninen selkäkipu, joka tulee ja menee miten haluaa. Tosin nyt alkusyksystä saakka on ollut jäädäkseen. Kipu jokaisella askeleella hidastaa menoa entisestään.
Pari tuntia fyysistä hommaa putkeen kipeällä selällä kelissä kuin kelissä (kun sataa, kastut, kun on pakkasta, jäädyt - jos et pysähdy niin hitaasti, jos pysähdyt, jäädyt umpi) - tai oikeammin, siinä p****kelissä - jättää aika vähän paukkuja loppujen lopuksi oman hevosen ratsastamiseen. Itseasiassa olemme aika sidotut: en ratsasta kuravellissä, enkä kuhmuraisella. Tämä ei olisi ongelma laisinkaan, jos voisimme maastoilla! (Usein kun kenttä on huono, maastot ovat hyvät) Niinkuin normaalit maastovarmat lämminveriset. Olemme toki maastoilleet satunnaisesti ja aina kun tuntuu siltä, menen pienen maastolenkin. Tänään voi mennä hyvin, huomenna tammani tuo minut passagessa kotiin ja mielentila hyvin aggressiivinen, kontakti häviää. On aivan sama, olenko selässä vai maassa. Huokaus. Eli, jos aion maastoilla, täytyisi ainakin ratsastaa hyvin alle, virrakkaan tamman kanssa on turha lähteä kokeilemaankaan. Ja koska en voi ratsastaa huonoilla keleillä alle, olemme pattitilanteessa.
Tammani pelkää siis autoja. Ei kaikkia autoja kuitenkaan. Omalleni se hörisee jo kun kuulee kun ajan pihaan ja jos pääsee kaulailemaan sitä niin hänhän tosiaan kaulailee vaikka katon lommolle. Maltillisella vauhdilla ohiajavat hiljaisen moottorin mersut ovat oikein ok. Kauhakuormaaja ja yhdistelmärekka kentän vieressä on toisinaan oikeinkin ok. Mutta kovaääniset (kiihdyttävät) ja liian kovalla nopeudella ajavat autot saa tammani lähes paniikkiin. Olimme sitten vaikka sivutiellä, tai kauempana koko tiestä. Oli hän sitten vaikka laitumella tien vieressä. Oli hän sitten vaikka omassa tarhassaan ilman näköetäisyyttä tielle. Kun kovaääninen auto "menee jossain" tammani lopettaa heinien syömisen ja pahimmillaan hermostuu, lievemmillään miettii "pitääkö tästä olla huolissaan". Tämä on todella harmillista.. Tiedän myös mistä tämä sai alkunsa, mutta en ihan osaa ratkaista asiaa. Kuinka pystyisin opettamaan tammani pois tästä ralliautopelosta. Meillä on pieni metsäpolku, joka on autoilta vapaa. Siellä tammani ei kuitenkaan rentoudu myöskään, sillä se polku/tie vie kohti Lahden moottoritietä.. Sieltä kuuluva autojen humina saa tammani välillä huolestuneeksi, välillä paniikkiin, päivästä ja hormoneista riippuen. Vaikka aika hyvin tammaani luen, aina en osaa sanoa koska on mikäkin päivä. Ja olen myös vain ihminen, teen virheitä ja joskus en ratkaise asiaa hiljaisella kärsivällisyydellä, vaikka ehdottomasti pitäisi. Ja toisin päin, tammani lukee minua kuin avointa kirjaa, en voi feikata, jos minulla palaa käpy/huolestun/säikähdän. Tammani haistaa sen heti.
Tammani on juuri tällä hetkellä oikein hyvässä kunnossa. Olemme kuitenkin täysin säiden armoilla. Sen sijaan, että väkisin yrittäisin hallita kaikkea ja miettiä pääni puhki miten säilyttää talven ajan kunto ja ulkonäkö, taidan päästää meidät molemmat lomalle. Se on vaan niin surullista, sillä keväällä on aloitettava alusta. Lihakset, gone. Kunto, gone. Ainoa mistä olen huolissani, on tammani mielen terveys. Toivon, että osaisi lomailla eikä stressaisi hän tuulesta ja sateesta. (kyllä, tammani tekee joinain päivinä myös niin..) Jos tuleekin hyvä talvi ja hienot ratsastuskelit niin sehän on sitten vain ihanaa ja kiitollisena vastaanotettua plussaa. 💝
Tässäpä siis mietittynä tällä kertaa a) ajankohtainen tilanteemme b) suuri ongelmamme, maastoilu - tai sen puute.
Sen kunniaksi myös pikku video ihan melkein viime viikolta kuvatuna. Itsellä se pirun selkä ja tästä syystä videollakin näkyy lähes kokoaikainen kolmipisteistunta, jota joudun käyttämään lähes joka askellajissa pahimmillaan. En ollut pystynyt ennen kuvauspäivää nostamaan laukkaa/laukata pariin viikkoon ollenkaan. Videolle saatiin nyt kuitenkin edes jotain liikuntaa. Hieman hupimielessä kasattu pätkä ei kuitenkaan saannut otsikolla "Bebun myyntivideo" läheisiäni lankaan. Enjoy.
Treeni-iloa kaikille teille, joilla on maneesi talvellakin. Ja meille muille treenionnea säiden kanssa! Maastoilkaa hevosillanne!💋
