Viime viikolla noustiin selkään ensimmäisen kerran ja todettu, että ravuri kantaa ratsastajaa mukisematta. Satulaan nousu tehtiin varman päälle monesta syystä ja yksi syy on seuraava: tammani seisoo nykyisinkin paikoillaan jakkaran vieressä kaikilla neljällä jalalla, kun nousen selkään.
Listaan vielä virheitä, joita tässä kohtaa voi tehdä:
- nousta selkään väärässä mielentilassa, kun hevonen on stressaantunut tai miettii jotain muuta
- noustaan maasta, jolloin ratsastajan paino roikkuu koko komeudellaan hevosen toisella kyljellä (auts)
- tökitään samalla varpailla hevosen kylkiä vasten (auts)
- tömähdetään satulaan (auts)
Mitä tästä todennäköisesti seuraa:
- hevonen stressaantunut ja on väärässä mielentilassa myös seuraavilla kerroilla kun noustaan satulaan
- hevonen alkaa stressaamaan jo koko satulaannousutilannetta ja pyrkii pakoon
- hevonen ei satulaannousussa seiso paikoillaan, vaan hyörii ja pyörii, pahimassa tapauksessa yrittää saada ratsastajaa alas. (pukittaa, keulia)
- ratsautuminen on ikuisesti selviämistä (ehdinkö selkään vai en, ennen kuin hevonen liukenee alta ylös, alas, sivulle)
Näiltä siis vältytään paremmin, kun maltetaan tehdä se eka kerta huolella ja oikein. Jos itse törmäisin hevoseen, joka ei osaa seistä tai pahimmillaan panikoi/stressaantuu/käyttäytyy holtittomasti ratsautuessa, kouluttaisin nousun uudestaan ihan alusta sen sijaan, että yrittäisin selvitä.
Meillä ei tammani kanssa ollut apulaista enimmäisen kerran jälkeen, joten olin oikein onnellinen, että hän seuraavana päivänä otti minut selkäänsä täydellisen tyytyväisenä. Pääasia tässä oli se, että luotto tammaani oli melkoinen. Mielentila oli niin keskittynyt ja rauhallinen (kiitos maneesi), että tiesin selviäväni ilman seuraa. Okei, nyt mietit, että "itse nousin selkään ja lähdin maastoon, no big deal". Siitä vilpittömästi onnittelen! Aika pian kuitenkin lähdimme käymään myös maastossa, tosin vain huomatakseni että tammani on kaikkea muuta kuin liikennevarma. Ei siis meidän kohdalla tullut kuuloonkaan, että olisin tehnyt ensimmäiset ratsastukseni maastossa - edes käynnissä - sillä se olisi ollut yksinkertaisesti liian riskialtista meidän kohdalla (lähteä yksin) ja epätoivottujen tapojen oppimisen riski olisi noussut 80%. Sitä vastoin, tammani rakasti maneesia. Koki olevansa siellä a) turvassa b) kuin kotonaan. Olenkin naureskellut, että tammani on syntynyt "väärään identiteettiin" ja on sielultaan oikeasti kouluhevonen kaikkine lieveilmiöineen. Rakastan itse maastoilua, mutta tammalleni se on ollut aika jännittävää. Palaan tähän teemaan kuitenkin myöhemmin aiheella "mikä meillä meni vikaan".
Takaisin maneesiin. Tästä se sitten alkoi, puuduttava kouluttaminen kouluratsuksi. Paitsi, että se oli kaikkea muuta kuin puuduttavaa! Ymmärrän kyllä, että kaikilla ei riitä tietotaitomotivaatio tähän ja mielummin mennään maastoon "ravaamaan montea" ja pitämään hauskaa. Mutta osalla on halua ja tavoite saada hevosestaan koulutettua taitava kouluratsun tehtävissä.
Meni noin viikko tai kaksi, että ratsastin vain käyntiä tammani kanssa. Kyllä, ympäri maneesia, kierros kierrokselta. Ensiksi en ratsastanut tietenkään heti joka päivä ja kun ratsastin, ratsastin noin 20 min. maksimissaan itse töitä. Miksi:
- hevoselle aikaa miettiä opittua (vapaapäivät)
- hevosen lihaksistolle aikaa tottua uudenlaiseen liikkumiseen ja rats. painoon (vapaapäivät)
- hevoselle opetetaan tänä aikana perusapuja: pohkeesta eteen, painosta kääntyminen ja pysähtyminen, tuntuman opettelu
- hevosen tasapaino !!! ei ole kykeneväinen muuhun, eli tasapainon kehittymistä odotellen.
Aika nopeasti tammani oppi ja sitä mukaan aina uusi juttu lisättiin opetussuunnitemaan. Seuraavat asiat opeteltiin suunnilleen tässä järjestyksessä:
- pohjemerkistä eteen päin
- pysähdys - käynti - pysähdys
- suoraan meneminen (siis oikeasti suoraan, jalkojen välissä, tunnelissa) (tämä on haastavaa, se täytyy opettaa hyvin)
- loivista kulmista jyrkempiin kulmiin, taipuminen kulmissa (erittäin vaativaa!)
- tuntumaan totuttaminen (ei tarkoita kaula kaarella menemistä!)
Kun nämä asiat alkoi olla hallussa, siirryin raviin. Tässä edettiin aivan yhtä hitaasti. Taas seuraavat pari viikkoa lisäsin ravin määrää. Ensimmäisellä kerralla riitti muutama pitkä sivu kumpaankin suuntaan treenin päätteeksi. Onnistuminen -> lopetus. Siitä lisäsin pitkien sivujen ravailun määrää, jotta saadaan tasapainoa "uudessa" askellajissa vahvistettua. Meidän maneesissa pitkät sivut olivat pitkiä, pienellä ympyränmuotosella kentällä tai pellonkulmalla tämä olisi haastavampaa. Tässä kohtaa, jos hevosesi on liikennevarma sekä mielentilaltaan maastoon/metsäpoluille sopiva, tekisin nämä harjotteet maastossa, enkä pienellä kentällä.
Raviin siirryttäessä täytyy olla tarkkana, että "kuuntelee" missä vaiheessa hevosen tasapaino on. Se on yksi tärkeimmäistä - ei, se on tärkein asia koko ratsutuksen aloittamisessa! Sille täytyy antaa aikaa kehittyä ja sitä ei saa ratsastaja häiritä yhtään. Ratsurodut saattavat olla tässä kohtaa lähtökohtaisesti paremman tasapainon omaavia ja ne koulutetaan ratsuksi nollasta. Ravurin kanssa täytyy ottaa huomioon se tärkeä tosiasia, että sitä ei kouluteta nollasta, vaan miinuksen puolelta! Raviharjoituksiin siirtymisessä on huolehdittava:
- istu keskellä satulaa
- pidä vatsalihaksilla itsesi "kevyenä"
- kevennä varovasti ja liikkeen suuntaisesti
- kuitenkaan tekemättä hevosta etupainoiseksi (vielä lisää).
Vauhti olisi syytä pitää maltillisena, koska tasapainon puutteen vuoksi (ja ratsastajan paino tekemässä etupainoa lisää) hevonen saattaa olla altis kompurointiin. Kun käyntitaustatyöskentely on kuitenkin tehty hyvin, reippaampikin hevonen pysyy maltillisemmin "alla".
Mitä tässä vaiheessa ravissa en tee:
- ratsasta voltteja tai edes ympyröitä
- ratsasta jyrkkiä kulmia siinä vaiheessa, kun lisään ravitreenin koko kierroksen kestäväksi
- istu alas harjoitusraviin
- tykitä menemään täysiä.
Mihin kiinnitän huomiota:
- tahtiin, jonka on pysyttävä samana ja laadukkaana alusta saakka, ravi saa olla isoa, sitä ei saa pidätellä pois!
- hevonen ei mene etupainoiseksi (sitten siirtyminen käyntiin ja korjaus)
- hevonen kantaa itsensä ja etuosansa
- hyväksyy kevyen tuntuman
- muoto on se, missä hevonen saa pidettyä parhaiten tasapainonsa ilman että ratsastaja auttaa (ei peräänanossa, muodossa, kaula kaarella, turpa ryntäissä, eikä alakaula pullottaen tyhjänä)
- tahtiin
- tahtiin
- ja tahtiin
- siirtymisten laatuun.
Mitä tässä vaiheessa suosittelen maneesi/kenttätyöskentelyn lisäksi:
- käyntimaastoja
- metsäpolkuja käynnissä ratsastajan kanssa ja ilman.
Lopetan aina onnistumiseen ja kehuihin, jotta tammalleni jää hyvä mieli ja itsetunto treenin jälkeen! Tässä vaiheessa en ole vielä kertaakaan ratsastanut tammaani hikeen tai muutenkaan painostanut mihinkään - uuden oppiminen on ollut vain ja ainoastaan hauskaa. Ja vaikka ei olisikaan niin "hauskaa", kehuilla (en nameilla) olen saanut tammani uskomaan, että tässä tehdään jotain ihan huippua juttua.
Treeni-iloja ja seuraavaan kertaan! 💋
