Pahoittelut ensialkuun postauksen myöhästymisestä, jos olet jo sunnuntaina odotellut iltalukemista. Sunnuntaisin kun ei tiettävästi ole muutakaan tekemistä. Kiva kuitenkin, jos nyt eksyit taas lueskelemaan.
Hiljalleen ollaan edetty ja tammani on ottanut uuden elämäntyylinsä - ja minut ratsastajana - hienosti vastaan. Tuntui jopa tykkäävän! Olin todella onnellinen tuolloin, että meillä oli maneesi ja pääsimme keleistä huolimatta ratsastamaan aina rauhassa. En kuitenkaan suosittele tietentahtoen hevosestasi tekevän hiljaista maneesihissukkaa, kuten minä. Pidimme molemmat nimittäin liikaa maneesin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta, siitä että saimme ratsastaa siellä aina useimmiten yksin korkeintaan linnunlaulun säestyksessä. Meillä ei ollut pelottavia maneesinurkkia, tuuli sai viuhua nurkissa, sade rummuttaa kattoa ja jopa lumet keväisin valua katolta ryminällä ja meillä oli kaikki hyvin. Toista se oli sitten ulkokentällä..
Olen silti tyytyväinen maneesialkuumme, sillä siellä tammani keskittyi minuun 99%sti. Pystyin opettamaan alusta saakka todella nopeasti asioita hyvin ja pieteetillä. Tammani oppi kuuntelemaan minua pikkutarkasti ja alusta saakka nyanssien tasolla. En tiedä olisiko se onnistunut säiden ja muun trafiikin armoilla ulkokentällä. Jos tammani oli joskus vähän liian diesel sisällä, niin ulkona vähän liian reaktiivinen.
Kun siirryimme ulkokentälle huomasin, että nyanssit katoaa, keskittymisestä katoaa 49% ja siellä on "nurkka". Kyllä, valitettavasti se muodostui: the nurkka. Sieltä nurkasta ilmestyy yllättäen autot, mopot, traktorit, sauvakävelijät, kävelijät, pyöräilijät ja muut hiihtäjät. Ja aina kun ei ilmestynyt, niiden ilmaantumisen mahdollisuus oli tammalleni usein liikaa. Välillä parempia päiviä, välillä huonompia. Toisin sanottuna, tammani ei koskaan oppinut täysin rentoutumaan ulkokentällä, mikä tarkoittaa sitä, että minä ratsastajana ratsastin hieman suurpiirteisemmin ulkona - hieman isommilla ja jopa voimakkaammilla avuilla. Ihan vain, koska olen apinalle sukua tarratessani kahdeksi sekunniksi kiinni reaktion tullessa. No, näistä oli vain selviydyttävä ja nautittava hyvistä päivistä.
Jos ulkokentällä nyanssit katoaa, eikä hevonen ole ihan kuulolla samalla tavalla, niin liike sitä vastoin oli ulkona isompaa. Sitä pyrin hyödyntämään ja nauttimaan siitä. Olen sitä mieltä, että ensimmäisen parin vuoden aikana tammani ravi oli huikean hieno. Nyt mennään 3,5 vuoden kohdalla ja ravista on tullut aika tavallinen. Tammani on oppinut hieman säästämään itseään, eikä tee niin hurjasti töitä kuten alussa. Pahimmillaan ajattelen joskus, että minulla oli hieno hevonen, nyt en aina tiedä olenko onnistunut tekemään hänestä hienomman vai huonomman. No, ei mennä tähän aiheeseen. Olen joka tapauksessa koko ajan ollut sitä mieltä, että tammani on älyttömän hieno ratsastaa ja nauttinut siitä alusta saakka! Asenteeni ei ole koskaan, koskaan, ollut, että tässä nyt ratsastelen jollain ravurinrutkulla, joka ei osaa mitään ja josta ei ole mihinkään. En ikinä.
Otsikkona on kuitenkin temput ja lepo, voisin hieman avata sitäkin. Yksi tärkeimmistä asioista on oppia tuntemaan oma hevonen hyvin. Itse opin aika kantapään kautta asioita. Kuvittelin mm. nuoren lämminverisen hevosen (joka stereotyyppisesti kestää mitä tahansa ja on kaiken kokenut jo viisi vuotiaana) kestävän vaikka kesäsadetta. No ei kestänyt. 40 asteen horkkakuume keskellä kesää, siinä missä muut pihattolaiset nauttivat vilposasta suihkusta. No, totta kai siinä otin huomioon elämänmuutoksen aiheuttaman "stressin" ja mikrobikannan muutoksen, mutta vuosien saatossa olen - edelleen kantapään kautta - oppinut, että tammani ei ole vain kermapeppu, vaan todella hc kermapeppu. Hän viihtyy lämpimänä ja kuivana hännästä kavionreunaan. Kaikki järkeenkäyvät loimitussuositukset ollaan kyseenalaistettu ja romukoppaan heitetty kerta toisensa jälkeen. Olen päättänyt kuunnella tammaani, en muita asiantuntijoita.
Tammani asui pihatossa ensimmäiset kaksi yhteistä vuottamme ja sitä suosittelen kyllä koulutuksen alussa. Ja lähinnä siis sen tasaisen liikunnan takia ja jos tulee jotain miksi ratsastamiseen tulee taukoa, niin hevonen kyllä laumassa liikuttaa itse itsensä pois liiasta virrasta. Pihattoasuminen ei omalla kohdallani tarkoita kuitenkaan huoletonta "hoida kun jaksat ja kerkiät" - elämää, vaan sitä suuremmalla syyllä hevonen tulee hoitaa joka päivä. Tarkistin sopivan loimituksen noin kaksi kertaa päivässä, joten tammallani oli aina kuivaa ja lämmintä yllä. Juu ei, ei asunut pihatossa pelkällä talvikarvalla, ei.
Vieläkään en pääse oikein itse asiaan, kun ajatuvirta vie tätä tekstiä ihan mihin sattuu. No, tammani oli kuitenkin uuden oppimisen edessä kuin pesusieni. Tuntui jossain vaiheessa siltä, että minulta loppuu temput kesken, kun tammani vaan oppii kaiken minkä älyän opettaa. Koska tein paljon käyntityöskentelyä syystä ja toisesta, odottelin lihasten ja kunnon kasvua ravityöskentelyn kera, opetin paljon ja suht nopeasti erilaisten temppujen raakaversioita. Eli käytännössä tammani osasi suht pian erottaa väistöt ja avotaivutukset toisistaan. Vaikeinta oli opettaa etuosankäännös ja peruuttaminen, helponta ehdottomasti takaosankäännös, jota aloin tekemään oikeastaan heti kun aloimme treenaamaan aktiivisuutta ja kehonhallintaa. Takaosankännös tammallani tulee luonnostaan, voltti oli jo vaikeampi asia. Tässä vaiheessa olen opettanut tammalleni jo tuntumaa. Ravissa tuntuma luonnostaan hakeutuu siihen "kuolaimelle", käynti olikin vaikeampaa. Jos muistat, en halunut alkajaisiksi, että tammani alkaisi kulkemaan kaula kaarella näön vuoksi vielä pitkään aikaan. Vasta oikeastaan "temppujen" kautta, eli kun lähdetään työskentelemään kropan kanssa käynnissä, alkoi tammani asettumaan myös siihen kuolaimelle täysin luonnollisesti ja hyvän tuntuman säilyttäen. Tässä esim. se takaosankännös oli ratkaiseva, sillä se aktivoi sekä takajalkoja, painon väistöä (väistää ratsastajan painoapua) ja puolipidätettä. Koska halusin tammani opettaa siihen, että kuolaimelle asettaudutaan puolipidätteen kautta, täytyi käynnin olla tarpeeksi aktiivista (ei kiireellistä ja nopeatempoista/liikaa eteen), jotta puolipidätettä voi tehdä. Raviin siirryttäessä liike on luonnollisesti eteenpäin ja hevosen oli helpompi tuntuma säilyttäen asettautua kauniiseen muotoon (vaikka siis suoralla uralla). Taivuttelut tulivat vasta myöhemmin kuvioihin mukaan ja niiden kautta lähdimme hakemaan sitten siinä kuolaimella olon muodon muutosta eteen ja alas.
En tiedä, saitko mitään selvää tästä! Jos nyt jotain summa summarumia yritän koostaa tästä sanomastani, niin:
- en opettanut tammaani kulkemaan kuolaimella (tuntuma + kaula kaarelle asettuen) vaan tämä on seurausta "tempuista", joita opetan tammalleni; väistäminen, käännökset, puolipidäte. Kun tammani alkoi käyttämään (ja ajattelemaan) kroppaansa pyytämälläni tavalla, se alkoi myös hakeutumaan muotoon, jossa sen on helppo kulkea. (niska korkein kohta, sitä hain alkuun)
- ensin suht kootusti ja "kaulan liittymä auki" ja hevonen suorana
- -> siitä vasta taivutuksia ja muodon muuttamista tuntuma säilyttäen. Taivutuksilla (voltti, avo-) opetin tammaani hakeutumaan toisenlaiseen muotoon, myötäämään eteenpäin ja alaspäin. Tässä eteenpäinpyrkimys ja rentous säilytettävä (ei kuolaimen alle tyhjänä) jotta hevonen oppii ja uskaltaa kurkottaa pitkälle kohti kuolainta (ei paeta kuolanta tyhjänä kohti ryntäitä ja kaula jännittyneenä) Olennainen asia kuolaimen mutustelu; rennot leuat! Kuolain on viestintäväline.
- Kuinka temput opetettaan? No kehumalla. Kertomalla, että nyt teet jotain aivan upeeta, wau!
- Ratsastan pieteetillä, askel askeleelta. Ei kiire. Kerron sen hevosellekin.
Paljon uutta oppia ja aivotyöskentelyä vaatii myös lepoa. Ja hauskanpitoa! Mikä on parasta mitä hevonen suunnilleen tietää?
Piehtarointi tekee ensiksikin mielelle kutaa, mutta hevonen hoidattaa piehtaroimalla myös selkäänsä. Hyvän treenin jälkeen siis kamat pois ja vapaaksi juoksemaan, jos vaan mahdollista. Otin ensimmäiset laukat vasta 8 kk kohdalla, joten jos tammani halusi laukata vapaana, niin se oli parasta ratsastustreenin jälkeen mitä ajatella saattoi. Pidin tammallani myös paljon lepokausia, päästin lomalle (pihatto tästä syystä pop), jotta aivot saa jäsennellä asioita ja lihakset kasvaa. Se ei ole huttua se, että "lihakset kasvaa levossa". Se pitää paikkansa, ainakin minä uskon siihen, jos johonkin. Viikko, kaksikin lepoa silloin tällöin ja sitten taas töihin. Se on aina jännä huomata, mitä kaikkea tammani lomansa aikana "on oppinut". Jos ennen lomaa väistö oli jotain vähän sinne päin, niin loman jälkeen hän näytti että "katos äiti, näin tehdään väistö."
Palaillaan, hyviä treenejä! 💋
